Wärtsilä Oyj Abp, Lehdistötiedote, 16.10.2009, klo 11.00
Wärtsilä avaa tänään huoltokeskuksen Murmanskissa, Venäjällä. Uusi
yksikkö palvelee pohjoisilla merialueilla toimivia aluksia, joiden
määrä kasvaa nopeasti. Huoltokeskuksen perustaminen on osoitus
Wärtsilän sitoutumisesta toiminnan ja palvelutarjonnan laajentamiseen
Barentsinmeren alueella, jossa merenkulku ja siihen liittyvät
toiminnot ovat vilkastuneet. Yhteistyön merkityksen korostamiseksi
Wärtsilän konsernijohtaja Ole Johansson ja Murmanskin alueen
kuvernööri Dimitri Vladimirovich Dmitrienko allekirjoittivat eilen
asiakirjan hyvän tahdon ilmauksena.
Murmansk on ainoa Luoteis-Venäjällä sijaitseva satama, joka on jäistä
vapaa ympäri vuoden. Siksi satamaa kehitetään merkittäväksi
merenkulun ja meriliikenteen keskittymäksi. Murmansk toimii myös
keskuksena laajan Shtokmanin kaasukentän toiminnan kehittämiselle.
Murmanskin satama on yli 20 merenkulkualan yrityksen kotipaikka, ja
se houkuttelee jatkuvasti uusia kansainvälisiä yrityksiä alueelle.
"Paikallinen läsnäolo ja saatavuus ovat ensisijaisen tärkeitä
tehokkaan asiakaspalvelun takaamiseksi. Murmanskin uusi palvelukeskus
on jälleen askel eteenpäin ainutlaatuisen ja maailmanlaajuisen
huoltoverkostomme jatkuvassa kehittämisessä", toteaa Wärtsilä
Services -liiketoiminnan johtaja Christoph Vitzthum.
Kattava myynti- ja huoltopalveluiden tarjonta
Wärtsilän Murmanskin huoltokeskus tarjoaa monipuolisia myynti- ja
tukipalveluita kaikille paikallisille merenkulun ja offshore-alan
asiakkaille. Laaja palvelutarjonta mahdollistaa entistä tehokkaamman
ja tarkemmin kohdennetun tuen kasvavan merenkulun tarpeisiin
erityyppisille aluksille kuten kauppa- ja offshore-aluksille sekä
offshore-lautoille.
Huoltokeskuksen palvelutarjontaan kuuluu pää- ja apumoottorien
kunnostus sekä lisälaitteiden, putkistojen, sähkölaitteiden, laivan
automaatiojärjestelmien ja muiden laitteiden huolto ja korjaus.
Murmanskin huoltoverstas työllistää aluksi 15 työntekijää, mutta
määrän odotetaan kasvavan lähitulevaisuudessa. Suurin osa
työntekijöistä palkataan paikallisesta työvoimasta. Henkilöstö
koulutetaan sekä Wärtsilä Land & Sea Academy -koulutuskeskuksessa
Suomessa että paikan päällä Wärtsilän globaalien standardien
mukaisesti.
Lisätietoja:
Atte Palomäki
Viestintäjohtaja
Wärtsilä Oyj Abp
Puh: 040-5476390
atte.palomaki@wartsila.com
Kuvia avajaisista on myöhemmin tänään saatavilla osoitteesta
www.wartsila.com/press.
Wärtsilä lyhyesti
Wärtsilä on kansainvälisesti johtava merenkulun ja
energiamarkkinoiden voimaratkaisujen toimittaja, joka tukee
asiakasyrityksiä tuotteiden koko elinkaaren ajan. Wärtsilä maksimoi
alusten ja voimalaitosten ympäristötehokkuuden ja taloudellisuuden
keskittymällä teknologisiin innovaatioihin ja
kokonaishyötysuhteeseen.
Vuonna 2008 Wärtsilän liikevaihto oli 4,6 miljardia euroa ja
henkilöstömäärä oli 19.000 henkeä. Yrityksellä on 160 toimipistettä
70 maassa. Wärtsilän osakkeet on listattu NASDAQ OMX Helsingissä.
www.wartsila.com
Tämä tiedote on alunperin jaettu Hugin-julkaisujärjestelmästä.
Julkaiseva yritys vastaa yksin tiedotteen sisällöstä.
*A Private Investor is a recipient of the information who meets all of the conditions set out below, the recipient:
Obtains access to the information in a personal capacity;
Is not required to be regulated or supervised by a body concerned with the regulation or supervision of investment or financial services;
Is not currently registered or qualified as a professional securities trader or investment adviser with any national or state exchange, regulatory authority, professional association or recognised professional body;
Does not currently act in any capacity as an investment adviser, whether or not they have at some time been qualified to do so;
Uses the information solely in relation to the management of their personal funds and not as a trader to the public or for the investment of corporate funds;
Does not distribute, republish or otherwise provide any information or derived works to any third party in any manner or use or process information or derived works for any commercial purposes.
Please note, this site uses cookies. Some of the cookies are essential for parts of the site to operate and have already been set. You may delete and block all cookies from this site, but if you do, parts of the site may not work. To find out more about the cookies used on Investegate and how you can manage them, see our Privacy and Cookie Policy
To continue using Investegate, please confirm that you are a private investor as well as agreeing to our Privacy and Cookie Policy & Terms.