Rautaruukki arvioi konsernin vuoden 2009 ensimm...

Rautaruukki Oyj Pörssitiedote 19.03.2009 klo 11.15 Rautaruukki arvioi konsernin vuoden 2009 ensimmäisen vuosineljänneksen tuloksen ennen veroja jäävän selvästi tappiolliseksi. Odotettua heikompi tuloskehitys johtuu terästuotteiden erittäin matalana jatkuneesta kysynnästä. Lisäksi asiakkaiden korkeat varastot ja niiden purkaminen ovat vähentäneet kysyntää alkuvuoden aikana, mistä johtuen myös terästuotteiden hintakehitys on ollut odotettua heikompaa. Terästuotannon pääraaka-aineiden kustannukset ovat edelleen korkealla tasolla, vaikkakin niiden odotetaan selvästi laskevan loppuvuotta kohden. Terästuotannon matala kapasiteetin käyttöaste nostaa merkittävästi tuotetun teräksen yksikkökohtaisia kiinteitä kustannuksia, mikä on osaltaan heikentänyt yhtiön teräsliiketoiminnan kannattavuutta. Vallitsevan markkinatilanteen vuoksi Raahen terästehtaan toisen masuunin käynnistämiselle ei vielä ole ollut edellytyksiä. Raahen tehtaan toinen masuuni pysäytettiin väliaikaisesti joulukuun alkupuolella 2008. Helmikuun alussa annetussa ohjeistuksessa yhtiö arvioi konsernin vuoden 2009 ensimmäisen neljänneksen vertailukelpoisen liikevaihdon ja -voiton jäävän merkittävästi vuoden 2008 viimeisestä neljänneksestä. Vuoden 2009 ensimmäisen neljänneksen tulos julkaistaan 23.4.2009. Samassa yhteydessä yhtiö tarkentaa lähiajan näkymiään. Lisätietoja: Toimitusjohtaja Sakari Tamminen, puh. 020 592 9075 Talous- ja rahoitusjohtaja Mikko Hietanen, puh. 020 592 9030 Rautaruukki Oyj Anne Pirilä Viestintä- ja sijoittajasuhdejohtaja Rautaruukki toimittaa metalliin perustuvia komponentteja, järjestelmiä ja kokonaistoimituksia rakentamiseen ja konepajateollisuudelle. Metallituotteissa yhtiöllä on laaja tuote- ja palveluvalikoima. Yhtiöllä on toimintaa 26 maassa ja henkilöstöä 14 300. Liikevaihto vuonna 2008 oli 3,9 miljardia euroa. Osake on noteerattu NASDAQ OMX Helsingissä (Rautaruukki Oyj: RTRKS). Yhtiö käyttää markkinointinimeä Ruukki. JAKELU: NASDAQ OMX Helsinki Keskeiset tiedotusvälineet www.ruukki.com Tämä tiedote on alunperin jaettu Hugin-julkaisujärjestelmästä. Julkaiseva yritys vastaa yksin tiedotteen sisällöstä.
UK 100

Latest directors dealings